03.03.2006 - 13:49
Tämä blogi on tullut tiensä päähän. Olen pahoillani, että tästä ei tullut pitkäikäisempi ja etten paljasta henkilöllisyyttäni.
Valitettavasti en voi myöskään paljastaa, miten käsikirjoitukseni
lopulta kävi. Siksi tarjoan teille kaksi vaihtoehtoista loppua, joista
kukin saa valita itselleen mieluisan. Toinen niistä on fiktiota, toinen
faktaa. Lopetus numero 1: Kissa räätälinä - "Ei tästä romaania tullut, tuli rukkaset"
Sain kustannustoimittajaltani pahoittelevan viestin. Hänen esimiehensä
oli tyrmännyt käsikirjoituksen, ja oli jopa sitä mieltä, ettei se siitä
enää uudelleen kirjoittamallakaan taida parantua. Ryömittyäni
kahdeksan minuuttia murheen alhossa nostin taas pääni. Minähän en anna
periksi. Kuuntelen moitteet ja kirjoitan uudelleen. Joskus siitä vielä
jotain tulee. Joskus minusta tulee vielä jotain. Lopetus numero 2: Ruma ankanpoikanen - "Omille siivilleen"
Minulle tarjottiin kustannussopimusta. Olen valtavan helpottunut.
Romaani ilmestyy ensi syksynä. Vuosien työ on avannut yhden uuden oven.
Kaikki on vielä edessä.
03.02.2006 - 11:53
Uusi tekstini on komeaa, aitoa ja urhoollista. Se on kaikkea sitä, mitä
tekstin pitää olla. Se on myös kaikkea sitä, mitä tässä blogissa
"ensimmäiseksi käsikirjoitukseksi" kutsuttu teksti ei sitä lähettäessäni ollut.
Luin aamulla pätkän sitä ensimmäistä ja ilahduin. On hankala enää
tavoittaa, miksi se oli lähettäessäni niin surkea. Outoa, miten sama
teksti voi näyttää laatikkohoidon jälkeen taas tyystin erilaiselta.
Pahoin pelkään, että jos tästä lanugonukkaisesta poikasesta tulee
kokonaisuus, ennen pitkää myös se saa minut irvistelemään. Mutta
onneksi siihen on vielä kuukausien, vuosien matka. Jos se ei kuulostaisi niin kornilta, sanoisin, että uusi orastava käsikirjoitukseni on pirun söpö. Ps. Näin jossain lanugolle suomennoksen "utukarvat". Siinäpä vasta nimi esikoisrunokokoelmalle!
24.01.2006 - 10:30
Olen aloittanut uuden romaanin kirjoittamisen, ja olo on kuin pahemman
kerran lätkässä. Minulla on mielikuva siitä, minkälaisen kokonaisuuden
teksti tulee muodostamaan, joskaan en uskalla lukea kirjoittamaani,
jotta tuo sisäinen näkymä ei murenisi. Tämä on pelottavaa ja hienoa. Kirjoittaminen on parasta.
09.01.2006 - 13:39
Kuten kerroin, aloin torstaina hikotellen lukea aiemmin kirjoittamiani pätkiä uudesta käsikirjoituksesta.
Illalla sain puhelun ihmisiltä, joita en olen nähnyt viiteentoista
vuoteen. Tapasimme perjantaina, vietimme iltaa meillä lauantaina.
Kaikista maailman paikoista he olivat viettämässä talvilomaansa juuri
minun kotikaupungissani. Nuo ihmiset kuuluvat siihen aikaan,
maailmaan ja fyysiseen ympäristöön, josta toinen tekstini kertoo. Sain
heidät kuin lahjana hetkeksi takaisin. Lauantain ja
sunnuntain välisenä yönä näin unta, että olin siinä maassa ja siinä
kaupungissa. Revin isovarpaankynttäni ja yllätyksekseni koko varvas
irtosi. Hämmästykseni oli entistäkin suurempi kun huomasin, että
varpaan alle oli kasvanut uusi varvas. En tiedä, irtosiko
minusta varpaana edellinen käsikirjoitus vai lopultakin se viidentoista
vuoden takainen aika ja ne ihmiset. Joka tapauksessa olen varma siitä,
että nyt on juuri tämän tekstin vuoro.
05.01.2006 - 11:45
Lähetin tekstin eteenpäin. Siitä tuli aivan kamala. Silkkaa sontaa koko
pläjäys. Parempi kun olisi jäänyt kirjoittamatta koko kakka. Ehkä tämä vastenmielisyys on nyt tarpeellinen tunne. Luopuminen helpottuu.
Olen pinnistellyt kaksi kuukautta pitääkseni työinnon ja uskon
tekstiini niin korkeana, että jaksan ja uskallan muokata
käsikirjoituksen uusiksi. Tunnen tehneeni kovasti töitä. Silti kun luin
tekstiä viimeisen kerran, minusta tuntui, ettei se ollut muuttunut
miksikään. Jospa se tarkoittaisi sitä, että nyt tämä versio on valmis.
Kenties siitä ei niin huono tullutkaan. Välttääkseni tekstittömyyden, josta Sarahfearkin kirjoittaa täällä ja täällä,
kaivoin heti esiin pienen, pörröisen uutukaiseni, jonka hylkäsin
marraskuussa tämän tekstin tieltä. Luin pätkät ja ilahduin. Siitä voisi
ehkä saada kiinni. Eli taaskaan ei ole odotettavissa suuria
uutisia. Olen valmistautunut taas viikkojen tai luultavimmin kuukausien
odotukseen ennen kuin kuulen käsikirjoituksestani. Juuri nyt olen varma
siitä, että vastaus on kiitos, mutta ei kiitos. Olkoon. Sitten minä
yritän uudelleen, jos joku kustantamossa vielä suostuu lukemaan.
Sitä odotellessa yritän viihdyttää itseäni ja teitä uuden tekstin
kirjoittamisella. Vielä kun saisin tämän jännityksenlaukeamishikan
loppumaan.
|
Kirjoittaja
Kuvaus Tarinoita siitä, mitä tapahtuu, kun harrastajakirjoittajan toive saada käsikirjoitus julkaistuksi alkaa saada hentoa pohjaa.
MEKIKjTSKP
Tässä blogissa usein käytetty lyhenne MEKIKjTSKP on nöyryysharjoite. Se tarkoittaa: Minä En Kuvittele Itseäni Kirjailijaksi ja Tuskin Sellaiseksi Koskaan Päädynkään. Lisää voit lukea täältä.
|